virtuaalihevonen / a sim-game horse

kuvien (c) Ram.

C's Chikolina

Virallinen nimi: C's Chikolina Säkäkorkeus: 93 cm
Rotu ja sukupuoli: Shetlanninponitamma Kasvattaja: J. Cobello, Iso-Brit.
Väri & merkit: Musta Omistaja: Affable
Syntynyt: 20.08.2008 Painoitus Yleispainotus
Ikääntyminen & 3v syntymäpäivä VARL (3v. 11.01.2009) Koulutustaso re. 60 cm, ko. He B
Rekisterinumero: VH-0000 Meriitit ei vielä

NYT   TULEVAISUUS
kilpailee
 
  laatikset, arvonimet
 
Luonnekuvaus

C's Chickolina alias Chiki on poni, jolla on kuin kaksi eri puolta. Välillä se on unelmaponi, joka kulkee korvat hörössä ja tottelee kaikkea. Toisinaan taas Chikistä tulee esille se kauhukakara, joka kiukuttelee ja vastustaa. Silloinkin sen saa toimimaan, kunhan pitää päänsä. Hetkessä se muuttuu taas mukavaksi pikkuponiksi. Chiki on mukava ja utelias pikkuriiviö, jonka kanssa tarvitsee runsaasti huumoria.

Hoitaessa Chiki on yleensä todella mukava, se on nätisti paikoillaan, eikä aiheuta päänvaivaa. Joskus pikkukepposia saattaa kuitenkin olla mielessä. Chikin kanssa kannattaa siis olla tarkkana, ettei se livahda käytävälle vaeltelemaan, tai syö takkiasi. Kepposet ovat kuitenkin pieniä ja hassuja, eihän näin pieni poni voi suurempaa tuhoa aiheuttaa? Suurimman osan ajasta Chiki kuitenkin on kiltisti paikoillaan ja antaa hoitaa ja paijata, eikä aiheuta ongelmia. Kaviot Chikiltä nousee oikein nätisti, ja yleensä ne pidetäänkin ylhäällä nätisti. Joskus pieni koipi rupeaa nykimään, mutta Chiki jättää tämän leikin pian. Satulan Chiki antaa laittaa hienosti, mutta vyötä kiristäessä saattaa maha pullistua kaksinkertaiseksi. Silloin saa ähkiä ja puhkia, että saa vyön kiinni. Vyö kannattaa tarkistaa aina kentällä, sillä kukaan ei halua löytää itseään ponin mahan alta. Suitset tuottavat yleensä enemmän ongelmia, Chiki ei meinaa aukaista suutaan. Onneksi poni on sen verran pieni, että kunhan hetken taistelee, suu aukeaa. Taluttaessa Chiki kävelee nätisti vierellä, mutta kesäisin rehevät ruohotupsut voivat saada voiton. Tarkkana pitää siis kuitenkin olla. Huonoina päivinä voi olla ongelmia saada tämä karvapallo pois laitumelta, mutta yleensä se tulee yhtä helposti kuin muutkin. Veteen Chiki menee, kunhan hetken suostuttelee. Jalkojen pesu on Chikistä inhottavaa, varsinkin kylmällä vedellä. Lämmin vesi menee, mutta silti Chiki vääntelee ja kääntelee.

Ratsastaessa Chiki on reipas ja mukava poni, joka kuitenkin lintsaa jos ei ole tarkkana. Tomeralla ratsastajalla Chiki kuitenkin on mukava ja rehti poni, joka kulkee nätisti käyttäen takajalkojaan, kunhan ratsastaja ei sählää ja häiritse. Pidätteet menee nätisti läpi, mutta käännöksissä pitää olla tarkkana, että pohje menee läpi. Kunhan sen ratsastaa heti alussa läpi, niin ongelmia ei tule lopussakaan. Chikin askeleet ovat tyypilliset shetlanninponille, pienet ja hieman töksähtelevät. Ratsastajalla onkin työtä oppia istumaan siellä.
Esteillä Chiki on oikea kuula, se hyppää nätisti, ja esteeltä toiselle voi tehdä lyhyet tiet. Erikoisesteitä ei jäädä kyttäilemään, ellei ratsastaja sitä tee. Hypätessä Chiki on aina iloisella päällä, ja ponnua riittää. Chiki osaa katsoa ponnistuskohdan hienosti, eikä ratsastajan tarvitse kuin pysyä mukana, ja ohjata seuraavalle esteelle. Koska Chikillä on lyhyet askeleet, joutuu kilpailuissa tekemään lyhyet tiet. Se kuitenkin hyppää hieman huonommasta lähestymisestä, kunhan ratsastaja on mukana, ja pohkeet ovat lähellä. Chikin hypyt ovat suhteellisen helppoja, kunhan ei ole jäljessä. Ratsastajan pitää myös olla tarkkana, ettei ole hyppäämässä ennen ponia, koska silloin Chiki kieltää. Sarjalla pitää muistaa nousta ylös välillä, koska Chiki saattaa kieltää myös tällöin, mikäli painoa on liikaa etujaloilla.
Maastossa Chiki on energinen, mutta pysyy käsissä. Laukkapätkillä on vauhtia, ja se on muutenkin kokoajan menossa. Chikillä voi mennä myös maastoon ilman muita, kunhan on päättäväinen-Chiki saattaa esittää vastalauseita. Kunhan talli jää kulman taakse, se on taas mukava. Chiki tykkää kiertää mutalätäköt vaikka metsän kautta, ja silloin saa olla tarkkana, ettei osu puuhun.

Kisoissa Chiki on yleensä pirteä, ja kaikki ympärillä tapahtuva on kiinnostavaa. Kaikkea pitäisi päästä tutkimaan, ja tuntuu, ettei itse asiaan kiinnitetä huomiota lainkaan. Lämmittelyssä Chiki kuitenkin rupeaa yleensä keskittymään. Radalla Chiki kuuntelee nätisti ratsastajaa, ja kunhan ratsastaja ei sählää, Chiki toimii ihan nätisti.

Sukupuu

i. Lil Chairman
she, 98cm, km, evm
ii. Lil Gentleman
she, 94cm, m, evm
iii. Lil Battleman
she, 100 cm, m, evm
iie. Danielle
she, 96 cm, km, evm
ie. Christabelle
she, 101 cm, klm, evm
iei. Goldie True
she, 91 cm, rn, evm
iee. Minnie Ba
she, 98 cm, m, evm
e. C's Angelina
she, 96 cm, km
ei. Birwood's Andros
she, 100cm, klm, evm
eii. Woodel Bang
she, 93cm, m, evm
eie. Grilel Honey
she, 99 cm, km, evm
ee. C's Caitlin
she, 92 cm, m, evm
eei. Pande LilleLo
she, 95 cm, m, evm
eee. C's Bubs Girlily
she, 101 cm, km

Sukuselvitys tulossa

Jälkikasvu

Chiki on pienessä siitoskäytössä, kilpailun lomassa. Kun se siirtyy kisaeläkkeelle, se siirtyy siitokseen.
Chiki on tarjolla evm-sukuisille shetlanninponioreille.

  1. vauva
  2. vauva
  3. vauva
  4. vauva
  5. vauva

Kilpailumenestys

Chikillä 3 sijoitusta ja 0 voittoa. (Vain sijoitukset&voitot merkitään).

07.11.2008, ERJ (kutsu), 60cm (lk. 2), 7/50
07.11.2008, ERJ (kutsu), 40cm (lk. ), 4/32
14.11.2008 , ERJ (kutsu), 50cm (lk. 2), 1/44
00.00.0000, KRJ (kutsu), Vaativa C (lk. 69), 666/666

Valmennus- sekä päiväkirja

00.00.0000, Päiväkirjamerkintä;, valm/kirj: Nimi
text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text text

00.00.0000, Valmennus;, valm/kirj: Nimi